Kymmenen vuotta täyttävä Annikin Runofestivaali on kansainvälisempi kuin koskaan

Annikin Runofestivaali 8.6.2013
Annikin puukorttelin sisäpihalla Tampereella
Annikki OFF 5.-7.6.2013
www.annikinkatu.net/runofestivaali2013

Tampereella 8.6.2013 kymmenvuotisjuhliaan viettävä Annikin Runofestivaali on kansainvälisempi kuin koskaan. Juhlavuoden kunniaksi ja tämän vuoden teemaan liittyen festivaali on kutsunut suomalaisesiintyjien lisäksi vieraita Japanista, USA:sta ja Hollannista. ”Maa jalkojemme alla” -teeman kautta on tarkoitus tutkia ja juhlia maamme ja maailman runouden monimuotoisuutta.

 

FESTIVAALIN ESIINTYJÄT

2013 Annikin Runofestivaalin esiintyjät ovat Anne Waldman (USA), Shuri Kido (Japani), Habiba (Hollanti), Niillas Holmberg (Saamenmaa), Kaj Chydenius & Taru Nyman, Eira Stenberg, Archie Ahola, Martin Enckell, Anni Sinnemäki, Veera Antsalo, Kai Nieminen & Kai Nieminen sekä Hannibal & Black Motor. Luvassa on myös yllätysesiintyjiä ja lastenohjelmaa. Juontajana toimii Maila-Katriina Tuominen. Tämän vuoden runofestivaalitaiteilija on Rosa Liksom, jonka videoteoksista ja valokuvista koostuva Finlandia-trilogia saa Suomen ensiesityksensä festivaaleilla. Talkootyönä järjestettävän festivaalin taiteellinen johtaja on runoilija J.K. Ihalainen. 2013 Annikin Runofestivaalin suojelija on rouva Jenni Haukio.

 

ULKOMAISET ESIINTYJÄVIERAAT

Beat-runoilijoista nuorimmaksi kutsuttu Anne Waldman on ollut amerikkalaisen runouden näkyvimpiä hahmoja jo vuosikymmenien ajan. Nykyaikaisen esittävän runouden pioneerina pidetty Waldman on julkaissut lähes 50 runoteosta ja lukuisia äänilevyjä. Aktiivisesti ympäri maailmaa esiintyvä Waldman vierailee Suomessa nyt ensi kertaa. Waldman yhdistää runoesityksiinsä laulua, musiikkia ja esittävyyttä. Lukuisista yhteistyöprojekteistaan tunnettu Waldman on työskennellyt mm. Gregory Corson, William S. Burroughsin, Allen Ginsbergin ja Bob Dylanin kanssa.

Useilla huomattavilla kirjallisuuspalkinnoilla palkittu Shuri Kido on yksi Japanin johtavista nykyrunoilijoista. Vuodesta 1995 lähtien hän julkaissut yhdeksän runokokoelmaa. Niin ikään ensi kertaa Suomessa vierailevan Kidon runoteoksen suomennos julkaistaan Annikin Runofestivaaleilla. Teoksen kääntää Mayu Saaritsa.

Habiba on Amsterdamissa asuva laulaja-lauluntekijä ja harppuvirtuoosi. Englanniksi laulavan ja itseään harpulla säestävän Habiban häpeilemättömän feminiiniset laulut ottavat vapaasti vaikutteita niin folkista kuin jazzistakin. Hänen esikoisalbuminsa ilmestyy tänä keväänä.

 

PIDÄ PROOSATAUKO!

Tänä vuonna olemme kutsuneet festivaalin oheisohjelmaksi myös teemaan sopivia prosaisteja. Runoesitysten välillä voi siis pitää proosatauon. Proosataukojen esiintyjät ovat Hassan Blasim, Aki Ollikainen, Johanna Sinisalo ja Jarno Mällinen. Proosataukojen juontajana toimii Aino Suonio.

 

ANNIKKI OFF!

Annikin Runofestivaalin ympärille on kasvanut oma kolmipäiväinen off—ohjelmisto Annikki OFF. Viime vuonna runofestivaalia edeltäneinä päivinä Tampere täyttyi yli neljästäkymmenestä off-tapahtumasta, joissa vieraili noin 2000 kävijää. Tänä vuonna järjestettävään Annikki OFF:iin 5.-7.6. on odotettavissa viime vuotistakin enemmän tapahtumanjärjestäjiä ja kulttuuritapahtumia. Annikki OFF kotisivut: www.annikinkatu.net/annikki-off

 

MAALAISRUNOKILPAILU

Vuoden 2013 Annikin Runofestivaalin yhteydessä järjestettävän kirjoituskilpailun nimi on runofestivaalin teemaa sivuten  Maalaisrunokilpailu. Kilpailu on käynnissä 15.2.-15.5.2013. Viime vuonna  järjestetyn suuren suosion saavuttaneen Kiima – eroottisen runon kirjoituskilpailun tavoin se järjestetään yhteisöpalvelu Facebookissa.  Maalaisrunokilpailun tuomaristoon kuuluvat runoilijat Heli Laaksonen ja Jouni Tossavainen sekä kirjallisuudenopiskelija Aino Suonio. Kilpailun voittajille on luvassa rahapalkintojen lisäksi esiintyminen Annikin Runofestivaaleilla ja Pentinkulman päivillä. Kilpailu ja sen säännöt julkistetaan helmikuussa. Maalaisrunokilpailu järjestetään yhteistyössä Pentinkulman päivien kanssa.

 

MEDIA & KOTISIVUT

Kotisivujemmme Media-sivulta löytyy tämän viestin tiedote .rtf- ja .pdf-muodoissa sekä pressikuvat (mm. Anna Waldman):

http://www.annikinkatu.net/runofestivaali2013/media.htm

Kotisivut: www.annikinkatu.net/runofestivaali2013

January 18, 2013 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Kilpailut, Tapahtumat