Archive for the ‘Yhteisöt’ Category

Hämeen taidetoimikunta on nyt osa Taiteen edistämiskeskusta

Taiteen edistämiskeskus (Taike) virasto käynnistyi 1.1.2013. Hämeen taidetoimikunta on osa Taiteen edistämiskeskuksen Kaakkois-Suomen ja Hämeen toimipistettä. Toimipiste sijaitsee Kouvolassa ja sivutoimipiste Hämeenlinnassa. Läänintaiteilijoita toimipisteellä on yhteensä kuusi ja taiteenaloista on edustettuina muotoilu, kirjallisuus, tuottaja (hyvinvointia kulttuurista), kuva- ja säveltaide. Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella työskentelee läänintaiteilijat Päivi Haanpää (kirjallisuus), Jarmo Julkunen (säveltaide) ja Paula Susitaipaleen viransijainen […]

April 29, 2013 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Apurahat, Sekalaista, Yhteisöt, Yleiset

Haku Ota runoilija! -hankkeeseen käynnistynyt

Hae nyt mukaan Ota runoilija! -hankkeeseen Runoyhdistys Nihil Interit välittää työkeikkoja runoilijoille Tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan viettävä runoyhdistys Nihil Interit ry käynnistää opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen turvin hankkeen, jossa runoilijoille järjestetään työtilaisuuksia mm. kirjastoissa ja kouluissa eri puolilla maata. Hankkeeseen otetaan mukaan kahdeksan runoilijaa. Runoilijahaku on parhaillaan käynnissä. Ammattirunoilijalle toimeentuloon liittyvät ongelmat ovat päivittäisiä. Harvoin kiitettykään runokirja […]

January 28, 2013 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Hankkeet, Tapahtumat, Yhteisöt

Atorox 2013 käynnistyy

On taas aika koota Atorox-äänestyslista, ja kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Minkään seuran jäsenyyttä ei vaadita, vaan kuka tahansa voi osallistua. Oletko lukenut vuonna 2012 julkaistun kotimaisen spefi-novellin, joka ansaitsisi mielestäsi päästä kisaamaan Atoroxista? Jos olet, ilmianna novelli Atorox-vastaavalle! Tarpeeksi ääniä saaneet novellit pääsevät lopulliselle äänestyslistalle. Äänestyslistan kasaamisessa on mukana myös esiraati, joka lukee kaikki edellisvuonna […]

January 23, 2013 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Palkinnot, Yhteisöt

Säeverstaan kirjoittajatreffit Seurasaaren Kalevalakehdossa 19.9.

Inspiroidu kirjoittamaan Kaikille avoimet kirjoittajatreffit Seurasaaren Kalevalakehdossa Haluaisitko kirjoittaa, mutta et tahdo löytää sille arjesta aikaa ja paikkaa? Onko kirjoittaminen liian yksinäistä? Kaipaatko kirjoitustyöllesi inspiroivaa ympäristöä ja tunnelmaa? Runoyhdistys Nihil Interit järjestää kaikille avoimet Säeverstaan kirjoittajatreffit, jossa on mahdollisuus kirjoittaa yksin yhdessä. Kirjoittajatreffit pidetään Seurasaaren Kalevalakehdossa keskiviikkona 19.9. 2012 kello 18. Kirjoittajatreffeille voi rohkeasti tulla […]

September 15, 2012 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Tapahtumat, Yhteisöt

Kirjailijan voi tilata napin painalluksella

Lukukeskus on avannut kirjailijatietokanta-verkkopalvelun, josta voi tilata esiintyjiksi kirjailijoita ja muita kirjallisuuden ammattilaisia. Tietokannassa on 300 vierailuja tekevää kirjailijaa, kääntäjää, käsikirjoittajaa, sarjakuvantekijää ja muuta kirjallisuuden ammattilaista tautatietoineen. Tietokantaa voi selata maksutta, ja tilaaminen on helppoa. Lukukeskus välittää vuosittain noin 700 kirjailijaesiintymistä eri puolille Suomea. Lisätietoja www-osoitteesta: http://www.lukukeskus.fi/

June 11, 2012 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Sekalaista, Yhteisöt

Annikki OFF täyttää Tampereen kulttuuritapahtumilla 6.-8.6.2012

Annikin Runofestivaalilla on tänä vuonna ensi kertaa oma Off-ohjelmisto – Annikki OFF. Se järjestetään Tampereella runofestivaalia edeltävien kolmen päivän aikana 6.-8.6.2012. Eri tapahtumanjärjestäjien OFF-tapahtumat täydentävät Annikin Runofestivaalin ohjelmaa ja ennakoivat tulevaa festivaalia. Tampereelle on kolmen päivän aikana luvassa kymmeniä erilaisia kulttuuritapahtumia. Ohjelmistosta löytyy esimerkiksi pikarunotreffit, runosauna, lasten runoanimaatiotyöpaja, konsertteja, performansseja ja runollinen stand up-show. Annikki […]

May 21, 2012 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Tapahtumat, Yhteisöt

Nuoren Voiman Liitto etsii koordinaattoria “Novelli palaa!” -hankkeelle!

Novelli palaa! Tule tekemään kaikkien aikojen suurinta ja kauneinta novellihanketta luovaan ja innostavaan porukkaan! Etsimme itsenäistä ja aikaansaavaa koordinaattoria suurhankkeelle. Työtehtävä: Novellihankkeen koordinaattori Työpaikka: Nuoren Voiman Liitto, Helsinki Työn luonne ja työaika: Määräaikainen, kokopäiväinen (37,5 h/vko) Työn ajankohta: 1.4.2012-30.9.2013 (18 kk) Pääasialliset työtehtävät: Vuoden mittaisen valtakunnallisen novellihankkeen koordinointi: suunnittelu, toteutus, viestintä ja markkinointi. Yhteydenpito muihin […]

March 5, 2012 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Hankkeet, Sekalaista, Yhteisöt

Tuo tapahtumasi mukaan! Annikki OFF Tampereella 6.-8.6.2012

Ensimmäinen Annikki OFF -tapahtumakokonaisuus järjestetään Tampereella Annikin Runofestivaalin kanssa samalla viikolla, festivaalia edeltävien kolmen päivän aikana 6.-8.6.2012. Annikki OFF koostuu itsenäisten tapahtumajärjestäjien runouteen liittyvistä tapahtumista. OFF-tapahtumat täydentävät Annikin Runofestivaalin ohjelmaa ja ennakoivat tulevaa festivaalia. Annikki OFFin puitteissa Tampereelle on odotettavissa kymmeniä erilaisia tapahtumia. OFFiin osallistuvat tapahtumat voivat saavuttaa suuremman yleisön, näkyvyyden ja huomion osana suurempaa […]

February 17, 2012 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Tapahtumat, Yhteisöt

Kansallinen Novellinkirjoituskuukausi tuotti yli 30 julkaistua novellia ja innosti satoja kirjoittajia

Tammikuussa järjestetty toinen Kansallinen Novellinkirjoituskuukausi KaNoKiKu on päättynyt. Kuukauden aikana KaNoKiKun sosiaalisen median kanavia seurasi satoja kirjoittamisesta kiinnostuneita, kuun lopussa hankkeen blogissa julkaisi novellinsa yli kolmekymmentä kirjoittajaa. – Julkaiseminen sinänsä ei ole itsetarkoitus, tärkeintä kuukauden aikana on innostua ja motivoitua. Fiktion kirjoittaminen ei ole ihan helppo hyppy, jo tekstin aloittaminen tai aiheen keksiminen on aloittelevalle […]

February 15, 2012 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Sekalaista, Yhteisöt

Nuoren Voiman Liiton puheenjohtajaksi Aina Bergroth

Helsinkiläinen kirjailija Aina Bergroth on valittu Nuoren Voiman Liiton hallituksen puheenjohtajaksi. Bergroth, 36, on koulutukseltaan filosofian maisteri, ja hän toimii Suomen Kansallisteatterin kirjallisena neuvonantajana. Bergrothin ensimmäinen romaani Ah autuutta (Teos) ilmestyi vuonna 2007 ja anonyymisti julkaistu Prinsessan kirjeet (Teos) 2010. Nuoren Voiman Liitto järjestää mm. Runokuu-festivaalia sekä Poetry Jam ja Prosak -klubeja ja julkaisee Nuori […]

January 26, 2012 · Teonsana · Comments Closed
Posted in: Yhteisöt, Yleiset